Elämäntyylini on pääasiassa suhteellisen veltto ja lyhytjänteinen. Välillä innostun jostain asiasta muutamaksi päiväksi tai pariksi viikoksi ja sitten kyllästyn. Uusista ihmissuhteista olen tavallisesti kiinnostunut hieman pidempään. Vuoden mittainen tapailukaan ei ole ennenkuulumatonta!
Tykkään siitä jos minusta tai tekemisistäni pidetään ja tykkään olla pitämilleni ihmisille mieliksi ja mielihyväksi, vaikka olenkin tavallisesti hajamielinen, jokseenkin tarmoton kuhnailija ja unohdan kaikki merkkipäivät. Tykkään hellyydestä, läheisyydestä ja euforiasta. Tykkään ruumiillisesta ja sanallisesta ja muunlaisesta kanssakäymisestä.
Tykkään monista asioista teoriassa ja aikaansaadessani, mut aikaansaaminen on satunnaisempaa. Esimerkiksi liikunnallisten juttujen parissa hikoileminen tapaa olla silloin tällöin tapahtuessaan ihan mahtavaa.
Viihdyn joidenki ihmisten kanssa erinomaisesti pidempiäkin aikoja kerrallaan ja melko tiheästi, kun taas toisten kanssa kanssakäyminen tuntuu tavallisesti lähinnä kiusalliselta, vaikka symppaisinki ihmistä kovasti. Tai jotain siltä väliltä.
Olen kovasti kiinnostunut monenlaisista psykologisista, sosiaalisista ja yhteiskunnallisista ilmiöistä sekä niihin liittyvästä ymmärryksestä ja sen kartuttamisesta ja kehittämisestä.
Tykkään tanssahdella, telmiä ja laulella, mutta useimpien ihmisten seurassa nolostelen. Kuvittelen mielessäni toisten epätoivottuja reaktioita. Sama syy vaikuttaa monissa muissakin sosiaalisissa jutuissa, esimerkiksi ihmisten lähestymisessä muuten kuin kaverimielessä.
Olisipa oivaa jos lähestyisit minua viestillä!
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
En Anglais:
I'm a male human specimen of twenty-six. Not too high up on a level of assertive manliness / straight guy machismo. Sometimes described as cute or witty. I like hoodies that resemble cuddly things. And also combat boots.
I'm something of a dropout/slacker, unfortunately. Been one for years already. Though I greatly admire people who manage to live their lives more conventionally or proactively!
I have notable playful tendencies, and at times seriousness both bores and provokes me. I tend to indulge in irony, sarcasm and general mockery, sometimes hard to distinguish from sincere controversiality. And quite often overlapping.
Always been more cerebral than hands-on. Has its pros and cons, definitely. And I do love more hands-on activity when with friends or lovers.
I'm not on this site trying to find myself a partner, short term or long term; if some mutual attraction/affect/intimacy occurs, it would indeed be marvelous, but it's not really something I'm expecting to see happen. But a lot of other good stuff can transpire. Satisfied curiosity, inspiration, exchange...
I'm very liberal, and often unconventional, regarding social issues. Intellectually as well as not-all-that-intellectually curious and inquisitive. Way less private about personal stuff than most - yet respectful with others' personal boundaries.
I'm not looking for a committed monogamous long-term twosome, marriage or live-in partnership, nor do I desire to have more children than the one daughter I already have. I'm not saying any of these is completely impossible for the rest of my life: right now I'm just mainly interested in friend/lover kind of relationships - plus the friend/acquaintance sort!